Terveisiä studiosta!
Tervehdys ja huh!
Syksy on kiidetty sellaista vauhtia, että ei olla paljoa ehditty kuulumisia kertoa. Nyt kun istutaan studiossa ja Lauri soittelee viimeisiä osuuksiaan uudelle levylle, on hyvä hetki kääriä kulunut vuosi Sarasteen osalta pakettiin ja kertoilla vähän kuulumisia. Toki vielä yksi keikka vedetään lauantaina Pomarkussa, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä.
Uutta levyä ollaan tosiaan tehty ja saatu jo aika pitkällekin. Rummut, bassot, lähes kaikki kitarat ja osa koskettimista on jo tallella odottamassa lopullista kotiaan. Tunnelma on ollut katossa, meininki huikea ja suuressa roolissa ovat olleet kaikenlaiset ajanvietteet (tämänkin kirjoittaminen on kivuliasta puuhaa sormille liiallisten xbox-sessioiden vuoksi). Toki välillä on pidetty taukoja pelaamisesta ja käyty vähän soittelemassakin.
Vuoteen on mahtunut 43 tai 44 keikkaa (riippuu siitä kuka laskee ja miten), levyn suunnittelua ja valmistelua, lukemattomia treenejä, kolme intensiivistä studioviikkoa, kaksi kiertuetta (suuren esikuvan The Roadin kanssa ja maailmankaikkeuden parhaiden bileiden Maata Näkyvissä –festareiden yhteydessä, voiko olla hienompaa?), kohtaamisia uusien ja vanhojen tuttujen kanssa sekä sen tärkeimmän Sanoman kyytipoikana olemista. On helppo sanoa, että vuosi 2011 on ollut bändille yksi sen historian merkittävimmistä. Hienoa on ollut!
Suuren innostuksen ja jännityksen sekaisin tuntein vihjaisen, että ensi vuodesta voi olla tulossa jotain todella siistiä – jos Jumala suo. Suunnitteilla on keikkoja, levynjulkaisusysteemejä ja kaikenlaista yllätyskuviota, joista en saanut vielä lupaa tämän enempää kertoa.. Mutta nyt jos koskaan kannattaa pysyä tutkalla ja seurailla sitä, mitä kaikkea tapahtuu. Jos tahdot, voit muistaa kaikkia näitä suunnitelmia rukouksin. Niistä ollaan kiitollisia! Tekin olette rukouksissamme.
Samalla haluan kiittää teitä kaikkia siitä, että olette olleet upealla tavalla meiningissä mukana – tie ja määränpää ovat yhteiset. Taivaaseen ollaan menossa joka hetki, ja on ollut mahtavaa taittaa matkaa yhdessä. Onhan se huomattavasti helpompaakin yhdessä. Tästä on kuulkaa hyvä jatkaa ensi vuoteen, mitä se ikinä tuokaan tullessaan.
Valoa, lepoa ja iloa joulunaikaasi – seimellä tavataan!
terveisin,
Herra Saraste
(kuva: Ylen arkisto)


