Media

Mikä Saraste?

Saraste on viiden nuoren miehen gospelrockyhtye. Yhtyeen musiikille tunnusomaisia elementtejä ovat muun muassa iskevät kertosäkeistöt, messevät kitaravallit ja kirkkaat melodiat. Saraste on tullut tunnetuksi energisestä lavaesiintymisestään ja kovasta asenteestaan. Saraste julkaisi marraskuusa 2009 pitkäsoiton Kolme yötä hautausmaalla ja muita tarinoita, joka ylsi Suomen viralliselle albumilistan sijalle 25. Pitkäsoiton lisäksi yhtye on julkaissut kolme lyhyempää äänitettä. Huomiota ovat herättäneet myös yhtyeen laadukkaat musiikkivideot kappaleisiin Tuskasta ja Kolme yötä hautausmaalla.

Tällä hetkellä Saraste työstää toista pitkäsoittoaan ja kiertää ympäri Suomea esiintyen erilaisissa tapahtumissa seurakunnissa ja kouluissa.

Viisivuotias Saraste on syntynyt tahdosta ja innosta olla välittämässä viestiä Jumalan rakkaudesta syntistä ihmistä kohtaan, ja tällä asialla yhtye haluaa pysyä edelleen. Etelä-Pohjanmaalta ja Satakunnasta ponnistava yhtye on tällä hetkellä melkein täysin helsinkiläistynyt.

Miksi?

“Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

”Ylistäkää kaikin soittimin Herraa.”

Kuvat ja videot

Voit ladata korkearesoluutioiset promokuvat klikkaamalla pikkukuvia oikeassa palkissa.

Tästä pääset katsomaan videoitamme Youtubeen.

Yhteystiedot

Samuli Luomaranta p. 040-8321662 tai

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Aihe

Viesti




bt bt
#